Pasifismia ja anarkiaa Oikeudenmukaisuus ei saa olla vahvemman etu.

Rajan illuusio

Tänään on vaalipäivä. Illalla nähdään mihin arvoihin Suomi nojaa tänä päivänä ja tällä hetkellä. Kollektiiviset arvot, asenteet ja ajatukset muuttuvat ja seilaavat laidasta laitaan sen mukaan mikä on maailman tilanne. Haaveilemme pysyvyydestä, mutta sitä emme voi koskaan saavuttaa. Emme edes politiikalla.

En ole katsonut sen kummemmin tilastoja, mutta uskon, että perussuomalaiset vievät vaalivoiton. Jos eivät yllä ykkösiksi niin ainakin kakkosiksi. En yllättyisi, vaikka heille heilahtaisi jopa ykkössija. Henkilökohtaisesti en pidä tästä, mutta.. elämä on.. Asian kanssa täytyy pystyä elämään seuraavat neljä vuotta. Maailman tahtotilasta riippuu mihin suuntaan arvopohja lähtee kulkemaan. Euroopan tilaa seuranneena en näe tulevaisuutta kovin ruusuisena. Lohduttavaa on, että mikään tila ei onneksi ole pysyvä. Tämän avulla jaksan pitää kiinni toivosta ja odottaa viisauden lampun joskus syttyvän ihmisten sydämissä ja ajatuksissa.

Fanaattinen isänmaan menettämisen pelko ja rajat kiinni -ideologia on vallalla Suomessa Euroopan tavoin. Koetaan, että piirretyn rajan takana oleva tuntematon ihminen on uhka. Tämä on todella epäloogista, sillä enhän tunne myöskään naapuri talossa tai huoneistossa asuvaa ihmistä. Miksi en koe häntä uhkana.

Todellisuudessa valtiot ovat kuvitteellisia. On päätetty piirtää maahan viiva ja sitten uhoten sanotaan: ”Siitä lähetään, että nää on meidän maita!” Kuka sen on todellisuudessa päättänyt? Nyt toteatte ykskantaan: YK on vahvistanut valtiomme rajat, jotka olemme suurella vaivalla ja veteraaniemme verellä itsellemme ansainneet. Hymähdän: tiedän. Mutta kysymys ei ollutkaan se vaan kysymys kuului: Kuka on todellisuudessa päättänyt, että juuri tämä maapläntti Itämeren ja melkein Jäämeren (joskus oli jopa Jäämeren rannalle) välissä, on juuri Suomi, joka kuuluu vain suomalaisille?

Toinen kuvitteellinen asia on ajatus kansasta. Kuka määrittelee kansan? Kuinka määritellä suomalaisen kansan jäsen? Maahan, ilmaan ja paperille piirrettyjen viivojen sisällä asuu vajaat kuusi miljoonaa toisilleen tuntematonta ihmistä. Miten määritellä kuka meistä on suomalainen ja kuka ei? Mistä tietää, että rajan ulkopuolinen ihminen ei ole suomalainen? Mistä voi päätellä, että hän on uhka nimenomaan Suomen kansalle? Onko uhka vain Suomen kansan ulkopuolella oleva? Ettehän te tunne kaikkia suomalaisia. Voitteko olla varmoja, että minä – Laura – olen suomalainen? Voitteko luottaa siihen, että en ole teille uhka?

Todennäköisesti te, ette pidä minua uhkana. Te pidätte minua naurettavana. Kuulen teidän naurahtavan tätä lukiessanne: ”Tuo lapsellinen idealistiko olisi meille uhka? Hah! Tuo ei ole mitään!” Jos kuorimme nahan minulta ja rajan toisella puolella olevalta ihmiseltä, te ette tiedä ettekä tunnista kumpi on uhka ja kumpi pitää päästää rajan tälle puolen. Te ette tiedä!

Helpointa olisi, jos meillä ei olisi ollenkaan rajoja eikä näin ollen valtioita. Seuraavissa vaaleissa, neljän vuoden päästä, voisimme tehdä niin uskaliaan tempun – suorastaan anarkistisen – että päätämme kaataa kaikki rajat maasta ja ilmasta. Todellisuudessa ajatus toisilleen tuntemattomista ihmisistä koostuva miljoonapäinen yhteisö, joka yrittää toimia tasapuolisesti kaikkia kohtaan, on illuusio siinä missä kommunistien luoma utopia. Me seisomme ylpeinä kuvitteellisella rajalla, kuin keisari uusissa vaatteissaan, tajuamatta puolustavamme illuusiota. Se olisi huvittavaa, jos siihen ei liittyisi niin paljon pahuutta.

Jos kaadamme kaikki rajat emmekä ahda ihmisiä ”rajojen” sisä- tai ulkopuolelle, meillä olisi tilaa ja vapaa liikkuvuus. Mahtuisimme tämän pallon pinnalle kaikki. Historiallinen fakta on, että ihminen on liikkunut aina vuosisadasta ja -tuhannesta toiseen. Olemmehan levittäytyneet ympäri pallon. Miksi nyt yhtäkkiä sopeutuisimme siihen, että ympärillämme on muuri?

Ikävä tosiasia on, että mistä ihminen pitää vihaisena kynsin ja hampain kiinni, väkivaltaa käyttäen tai sillä uhaten, hän tulee sen jossain vaiheessa menettämään. Itsekkyydellä ja toisia riistämällä saavutettu voitto saattaa hetken maistua makealta, mutta jossain vaiheessa se alkaa maistumaan tunkkaiselta ja pahalta. Oma vihaisuus ja väkisin saadun menettämisen pelko syö ihmisen sisältä päin. Silloin ihminen päästää vaistomaisesti irti, kestämättä tilaansa. Näin saavutettu tila on menetetty ja toiset ihmiset näyttäytyvät uhkina. Ihminen kierii omassa katkeruudessaan mädäntyen.

Tämän illan perussuomalaiset vaalikuninkaat ja -kuningattaret ovat ylpeitä voitostaan. Nyt voidaan laittaa rajat kiinni ja iskeä ylpeänä Suomen lippu tämän maan multaan ja todeta, että vihdoin Suomen kansa on ymmärtänyt oman parhaansa. Kannattaa kuitenkin muistaa kaikessa voiton huumassa, että kun rakennamme tarpeeksi tiukan ja tiivistetyn muurin ympärillemme, loppujen lopuksi meiltä loppuu happi ja lapsistamme tulee geneettisen köyhyyden kautta kolmiopäisiä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Simeon L.

Jos rajoja ei ole tai jos valtiota ei ole, niin miten voidaan turvata ihmisten sosiaaliturva, töllisyys, terveys... jne perusturva ja -turvallisuus?

Kari Leino
Kari Leino

Noh, jos valtiota ei olisi eikä ylimalkaan mitään yhteiskunnallista järjestelmää, niin miten sitten järjestettäidiin koulutus, terveydenhuolto, vanhushuolto ja hoivapalvelut, terveydenhuolto, turvallisuuspalvelut, raha ja varallisuus...

Käyttäjän LauraKoverskoi kuva
Laura Koverskoi

Pitää kirjoittaa tästä blogissa, koska vastauksesta tulee muuten niin pitkä..

Toimituksen poiminnat